Muutoksen aika

Viime viikkojen aikana on elämässäni tapahtunut ehkä enemmän kuin koko lyhyessä elämässäni yhteensä. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) en ole saanut itseäni kirjoittamaan. Kuten moni tietää, kirjoittaminen on itselleni tapa purkaa tuntemuksia ja ajatuksia. Kuitenkaan en osaa kirjoittaa vain itselleni: siksi en kirjoita päiväkirjaa. Asiat, joita viime aikoina on tapahtunut, ovat osa kuitenkin luonteeltaan sellaisia, joista en halua kirjoittaa näkyvästi. Tällöin terapeuttista osaa on saanut ylläpitää toinen asia: puhuminen. Se onkin estänyt minua vajoamasta, vaikka maa onkin pyrkinyt vetämään minua kiivaasti puoleensa. Tapahtuneet asiat ovat saaneet minut miettimään sitä, olisiko ihmisen mielen kannalta terveempää, että niin monta suurta asiaa tapahtuu lyhyessä ajassa, kuin että ne tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut niin naurua kuin kyyneliä. Monta kertaa olen kuitenkin muistanut olevani äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Kiitos siitä kuuluu niille henkilöille, jotka tunnistavat itsensä varmasti lyhyestä tarinastani. 

Se, mitä haluan sanoa, on, että jatkossa tulen keskittämään huomioni päättötodistuksen hankkimiseen ja siihen, että kevät on todellakin jo täällä.  Näistä syistä myös blogini tulee jatkossa olemaan elämässäni toispuoleinen asia.

Kyseinen sydän omistettu kaikille ihanuuksille, joiden kanssa sain tavalla tai toisella olla tekemisissä kuluneen viikon ja etenkin kuluneiden vuorokausien (etenkin sen yhden) aikana, sekä niille asioille/esineille/henkilöille, jotka ovat tehneet viikosta sen arvoisen!  Niin kuin näkyy, vähän on säröjä. Mutta mitäs me pienistä.  

Niin ei mitään. 

Tätä haluan olla tänään:  

journalisti, kääntäjä, erityisopettaja, liikunnanohjaaja, lastentarhanopettaja, graafikko. Huomenna mitä luultavimmin jotain ihan muuta.

Pienistä puroista syntyy suuri joki



weheartit.com

 

"Minkä takia mun pitäis olla roskaamatta, kun ei maapallo siitä kuitenkaan pelastu? Minkä takia mun pitäis olla kasvissyöjä, kärsiihän ne eläimet kuitenkin? Minkä takia mun pitäis ylipäätään tarttua mihinkään, kun kukaan muukaan ei kuitenkaan sitä tee?"

Viime päivinä on korviini kantautunut mitä ihmeellisimmistä paikoista erilaisia sananlaskuja. Otsikossa ilmenee niistä yksi. Sitäkin enemmän olen pohtinut erästä toista sananlaskua, jonka paikkaansapitävyyttä olen saanut olla todistamassa. Syytä siihen, miksi kyseistä viisautta en kuitenkaan ilmoille heitä, saatte  pohdiskella itseksenne, sillä tällä kertaa jätän sen salaperäisesti kertomatta ja kehoitan teitäkin jatkossa antautumaan näiden iänikuisten elämänohjeiden vietäväksi. Ne kun  nimittäin kantavat yllättän pitkälle. Ainakin minun osaltani.





Järki vai sydän?

Siinä vasta mysteeri. Harvoin päivittäisiä valintojaan tulee mietittyä sen koommin jälkeenpäin. Suklaa vai salmiakki? Kun kyse on suuremmista valinnoista, ei  usein ole yhdentekevää, mitä päätät. Miksi et siis tekisi niitä valintoja, joiden tiedät tekevän sinut onnelliseksi? Miksi valita tietoisesti huonompi valhtoehto, jos tiedät siitä koituvan vähemmän hyvää kuin toivoisit?

Kyseisten kysymysten äärellä on itselleni tullut varsin tutuksi kulkea käsi kädessä kuluneen viikon aikana. Oikeastaan lähes jatkuvasti. Tosin kyseessä ovat ehkä olleet merkittävämmät asiat kuin suklaa tai salmiakki, luulisin. Vaikka ehkä tiedän valitsevani väärin ja järki puistaa päätään vinhaa vauhtia jossain korvien välissä, näen sydämeni nyökyttävän iloisesti jossain aivan toisaalla. Valitettavan usein sitä tulee valittua tuon viimeisemmän perusteella, mistä myöhemmin saattaa koitua ikäviä sivuvaikutuksia. Voihan nimittäin sattua niin ikävästi, että ostamasi salmiakki on vanhentunut ennen aikojaan. Mutta koska virheistään oppii, tuskin ensi kerralla ostat kaupasta salmiakkia, jos se viimeksikin niin pahalta maistui. Mitä tästä opimme: osta aina suklaata ja kuuntele armollisesti, mitä järjelläsi on sinulle sanottavanaan. Tai älä sittenkään.

Suippumyrkkyseitikki

Suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus) on tappavan myrkyllinen sieni, joka sisältää maksaa ja munuaisia vaurioittavaa orellaniini-solumyrkkyä (C₁₀H₈N₂O₆, CAS-numero 37338-80-0), joka ei hajoa kuumennettaessa. (wikipedia)

Pelottaa ajatellakin, mitä on tälle vuodelle luvassa, kun valamastani tinasta muodostui loistavan sieniasiantuntijaystäväni lausunnon mukaan tuo pirullinen metsän paholainen! Sinä erehtymätön sieniasiantuntijani, joka mahdollisesti eksyt lukemaan kyseistä tekstiä, voit toki yrittää vielä paikata tätä mahdollisesti virheellistä tutkimustulostasi :) 

mielestäni tuosta saa korkeintaan hattivatin. oli pakko räpsiä ilman salamaa, jotta paholaisen varjo näkyisi: tästä johtunee loistava laatu.

Ei, ei siitä ikinä sientä saa. Eikä tätä vuotta solumyrkyt tule niin vain pilaamaan!

Ihana pappa

weheartit.com

 Edelleisen postauksen synnyttämän aasinsillan avulla jatkakaamme edelleen bussitunnelmissa. 

Muiden muukalaisten ja vähemmän muukalaisten mukana päivittäisellä koulumatkareitillämme näkee usein erästä jo vetreimmät vuotensa viettänyttä pappaa. Tuo kävelykeppiensä kera köpöttelevä aina iloinen vanhus virittelee keskustelua korvanappistereoidensa taakse hautautuneiden, omissa maailmoissaan viilettävien teinien kanssa usein, no, heikoin tuloksin.

Eräänä alkusyksyn iltapäivänä, jolloin vettä tuli alas taivaalta mustaten monen mielen ja piirtäen verkkokalvoille nyt konkreettisen kuvan siitä, miten syksy todella alkaa puskea päälle, astui tämä nauravainen pappa jälleen bussiin.

Totuttuun tapaansa jäi hän vaihtamaan kuskin kanssa kuulumisiaan ja silloin kuulin hänen sanovan jotain sellaista, mitä olen miettinyt monesti tapahtuman jälkeen. Litimärkänä ja väsyneenä bussiin astuessaan hän kuskille näin sanoi: "Kovasti on vettä tullut koko päivän, mutta onneksi huomenna jo aurinko paistaa!"

Sellaista asiaa/esinettä/henkilöä/ilmiötä ei varmasti edes ole olemassa, josta me nykypäivän hulvaton sukupolvi ei kyettäisi keksimään puutetta tai valittamisen aihetta. Sitä liian usein huomaa itse tekevänsä asiasta itselleen ongelman. "Niin, no, eihän tässä mitään vikaa oikeastaan olekaan..." Ihminen, joka on kokenut elämässään oikeasti vaikeita asioita, osaa nauttia niistä pienimmistäkin ilon hetkistä ja ottaa niistä ilon irti (vaikka siihen aina välttämättä aina aihetta edes olisi) ja edelleen on uskoa tulevaan. Ottakaamme siis mallia tältä ihanalta papalta. <3